Bewe – EPa 12-6 (5-0, 3-4, 4-2)

Bewe
0 0
Read Time:2 Minute, 19 Second

Bewe varmisti suoran etenemisen Kaukalopalloliigan välierävaiheeseen kaatamalla Enson Pallon Kotkanpesässä. Sijoittuminen kahden parhaan joukkoon on nyt saletti. Runkosarjan voitto on vielä teknisesti auki, mutta kotiedun takaamiseksi kauden loppuun asti helsinkiläisille riittää piste jäljellä olevasta kahdesta pelistä.

Bewe löi EPalle luun kurkkuun jo ensimmäisessä erässä. Sami Häppölä, Nikolai Simonen, Jonne Vaahtera ja Sami Luoto maalasivat taululle 5-0-lukemat vain hieman yli kymmenessä minuutissa. Simonen osui maaliin kahdesti avausjaksolla. Olli Pelkonen kirjautti itselleen liigauransa sadannen syötön.

Myös Mika Hämäläisen panos oli huomattava. Bewe-vahti esitti monta huipputorjuntaa pitäessään varkautelaiset nollilla ensimmäiseen taukoon asti.

Toisessa erässä EPa sai juonen päästä kiinni, vaikka Bewe johtikin parhaimmillaan seitsemällä maalilla. Mika Nuora iski erän loppupuolella kahdesti ja Mikko Ikonen kerran, eikä eroa ollutkaan päätösjaksolle lähdettäessä kuin neljä maalia.

Komeat maalit ratkaisivat

Henri Lukkarinen ja Olli Pelkonen tekivät varkautelaisten kirihaaveet tyhjiksi jo viimeisen erän ensimmäisellä minuutilla. Lukkarinen pussitti Sami Häppölän upean syötön ja Pelkonen tykitti vielä komeammin yläriman alle.

Vieraat pääsivät tekemään vielä pari maalia, kun Bewen Sami Luoto sai viiden minuutin rangaistuksen torpattuaan Markus Venäläisen jäänpintaan.

Bewen parhaat pistemiehet olivat Sami Häppölä (1+4), Nikolai Simonen (3+1) ja Jonne Vaahtera (3+0).

Odotettu paluu

Kaukalossa hääri myös odotetun paluun kaukaloon tehnyt Panu Siivikko, joka on viimein toipunut sääri- ja pohjeluun murtumista, joiden uhriksi hän joutui kauden ensimmäisessä harjoitusottelussa elokuussa.

– Hiki tuli, mutta jalka kesti ihan hyvin, koko alkukauden sivussa ollut Siivikko kommentoi. Hän sanoi olevansa tyytyväinen ennemmin voittoon kuin omaan esitykseensä, vaikka kokosikin kolme syöttöpistettä.

Siivikko palasi jäälle pudotuspelejä ajatellen viimeisellä hyvällä hetkellä, sillä hän arvioi, että kunnon pelirytmiin totuttautuminen vie pari ottelua, jonka verran Bewellä on runkosarjaa jäljellä.

Loukkaantunut tehomies ehti seurata lähes koko runkosarjan katsomosta käsin. Hän pitää Bewen tähänastisia esityksiä hyvinä.

– Vaikuttaa siltä, ettei minua olisi tarvittukaan. Toivottavasti en tullut turhaan takaisin, Siivikko virnisti.

About Post Author

Bewe

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Next Post

Päätöskierroksen kärkikamppailu aikaistuu

Lauantaina 3. helmikuuta pelattava Bewen viimeinen runkosarjaottelu alkaa poikkeuksellisesti jo klo 13.15. Kotkanpesään saapuu tuolloin vieraaksi Porin Kärpät, jolla saattaa olla vielä mahdollisuus kammeta Bewe alas sarjataulukon piikkipaikalta. Aiemmin julkistetun tiedon mukaan ottelu olisi pelattu klo 20.00, mutta se EI pidä paikkaansa. Viikkoa aiemmin, lauantaina 27. tammikuuta pelattava Bewe-RB-93 starttaa […]