Kategoria: Tiedotteet
-
Bewen liigajoukkue kaudella 2008-09
Bewen liigajoukkueen kokoominen tulevalle kaudelle on alkanut. Tässä katsaus tämän hetken tilanteeseen. -
BEWEN PALKINTOGAALA
Bewe järjesti perinteisen päätösristeily yhteistyökumppaninsa Talllink Siljan upealla risteilyaluksella Galaxylla. Palkintogaalassa muistettiin mestaruuspaidoin ja –lippiksillä runsain joukoin mukana olleita yhteistyökumppaneita. Bewen risteilyillä on aina ollut runsas palkintopöytä. Gaalan avasi seuran puheenjohtaja Jarmo Salminen ja Tallink Siljan tervetuliaispuheesta vastasi shampanjoineen Kari Seppänen. (lisää…)
-
BEWE VETERAANIJOUKKUEET SM-KISOISSA ENTISESSÄ KAUKALOPALLOKEHDOSSA JYVÄSKYLÄSSÄ
Menneenä viikonoppuna Jyväskylän Hippoksen urheilukeskuksessa kamppailtiin veteraanien ik-50, -55 ja -60 Suomen Mestaruuksista. Käytössä oli 2 kaukaloinen maan alla oleva tulevan Synergia Areenan vieressä oleva jääurheilukehto. Ensimmäisten ottekuilen aikana muisteltiin 80-luvun alkua, jolloin Jyväskylässä ei ollut lainkaan katettua tekojäätä vaan taivas oli kattona monia otteluita kokeneella tekojäällä. -
Bewe tv:n urheilu-uutisissa
Bewestä oli juttua lauantaina Yle TV2:ssa 21.50 uutisten urheiluosiossa. Katso video:Yle TV2 Urheilu-uutiset 21.50 (Windows Media 15Mt)
Yle TV2 Urheilu-uutiset 21.50 (divx-muoto 22Mt) -
BEWE PEGASOKSELLE PRONSSIA
Bewe Pegasos 55 pronssijoukkue
Pegasoksen viime kautinen SM-hopea himmeni kauden päätteeksi pronssiseen väriin. Lajina salibandy ja pelaajina iki-nuoret, liikunnan riemusta nauttivat vähintään 55-vuotiaat pallotaiturit. Joukkueessa pelasivat Sadolin mies, maalivahti Nils Lönnström, merikotkista ja suklaasta tuttu Hannu Ekblom, joka paikkaan ehtivä Timo Haapala, nopealiikkeinen Esa Hirvonen, takalinjojen turva Reiska Hottinen, aina varma Raikka Koskinen, sählyä jo 80-luvulla kokeillut Teukka Ulander, maalivahdin hommat puolustukseen vaihtanut Matti Mustonen, lajifriikki Jorma Nattari, jääkiekkko- ja kaukalopallomies Pertti Päivärinta, kädet käyvät Pekka Päivinen, jalkoja mahan alus täynnä Heikki Seppä, rakentaja Pertti Sulasalmi, Superpesis ja – tykki Juha Tikkanen. Joukkueen runko harjoittelee ympäri vuoden tiistaisin ja torstaisin Myllypuron Salibandy-sydämessä. Ensi kaudella mitaliketju saa jatkoa yhden puuttuvan värin osalta.
-
Bewe uutisissa
Bewen koulukaukalopallotoiminnasta juttua tänään Nelosen uutisissa klo 19.30.
-
PANU SIIVIKKO PUTSASI PALKINTOPÖYDÄN
Kaukalopalloliiga palkitsi lauantaina liigan 2007-08 parhaat. Päättynyt kausi oli liigan 18. Pelaajat olivat äänestäneet lähes yksimielisesti, muutamaa hajaääntä lukuun ottamatta Bewen Panu Siivikon vuoden pelaajaksi ja hyökkääjäksi. Eikä ihme, sillä Panu Siivikko pelasi kautta-aikain parhaan kautensa johtamalla joukkueensa kapteenina Bewen kahdeksanteen kultaan.
-
OLLI PELKOSESTA MAALISKUUN PELAAJA
Bewen 26-vuotias hyökkääjä, seitsemännen kautensa pelannut Olli Pelkonen on valittu Kaukalopalloliigan maaliskuun pelaajaksi. Loistavan finaalisarjan pelannut, joukkueensa valovoimaisimpiin pelaajiin kuuluva Pelkonen saalisti viikonloppuna neljännen kultansa, 2 hopean ja 1 pronssin lisäksi.
-
Koulujen SM-kivat
KOULUJEN SM-KISAT HELSINGISSÄ
Lukioiden ja yläasteiden tyttöjen ja poikien Suomen Mestaruudet ratkaistiin to 27.03.2008 31 joukkueen ja n. 500 pelaajan voimin Helsingissä. Mukana oli joukkueita ympäri Suomea, pohjoisimman tyttöjen yläasteen joukkueen tullessa Savukoskelta saakka. Oulu ja sen kasvuympäristö oli myös hyvin edustettuina. Entisestä kaukalopallon kehdosta Keskisestä Suomesta ei löytynyt enää yhtään joukkuetta SM-tasolle. Tapahtumaan oli varattu 5 kaukaloa, joista 2 Pirkkolasta ja Myllypurosta sekä Oulunkylän jäähalli. Osa joukkueista tuli busseilla, junilla ja jopa lentokoneella. Joensuun lyseon joukkueet tulivat jo päivää aikaisemmin ja olivat seuraamassa toista liigan välieräsarjan ottelua Jokerit – Blues. Tuomaritoiminnasta vastasivat Bewen palkkalistoilla liikunnanneuvojiksi opiskelevat liigajoukkueet tuoreet Suomen Mestarit ja apuja tarjosi Myllypuron otteluissa yksi liigan parhaimmista tuomareista oleva oululainen Panu Saarela.