Bewe-UKP 15-13

Bewe
0 0
Read Time:1 Minute, 44 Second

Bewe teki asiat itselleen hankalaksi, vaikka onnistuikin vääntämään voiton kotiottelustaan UKP:ta vastaan.

Helsinkiläiset veivät pisteet runsasmaalisessa ottelussa lukemin 15-13. UKP nousi ahdistelemaan Bewen johtoasemaa tosissaan, vaikka oli ensimmäisen erän jälkeen tappiolla maalein 1-7. Raumalaiset kirivät neljä maalia tehneen Kari Elosen johdattamina uhkaavimmillaan kolmen maalin päähän päätöserän alussa, mutta Lauri Penttinen ja Niko Hermunen kasvattivat heti perään Bewe-johdon lukemiin 14-9. Isännät onnistuivat säilyttämään koko ajan muutaman maalin etulyöntiaseman, mutta se oli tuskan ja työn takana.

Elosen 14-11-osuma reilut kymmenen minuuttia nostatti vielä jännitystä, mutta UKP:n takaa-ajo kaatui jäähyilyyn. Puolustaja Juha-Pekka Rakkolainen otti kaksi peräkkäistä kahden minuutin rangaistusta rikottuaan molemmilla kerroilla Sami Häppölää.

Häppölä vastasi Bewen viimeisestä maalista, kun Nikolai Simonen löysi hänet aivan vapaana maalin edestä. Osuma oli Häppölälle ottelun kolmas ja syöttöpiste Simoselle neljäs tehomerkintä. Simonen viimeisteli itse kaksi maalia.

UKP osui viime minuuteilla vielä kahdesti, mutta aika loppui raumalaisittain liian nopeasti.

 

Asenne kuin harjoitusottelusta

Simonen sadatteli ottelun jälkeen Bewen lepsuilua, joka ei onneksi kuitenkaan kostautunut.

– Rupesimme taas luulemaan jotain, kun pääsimme vähän reilumpaan johtoon. Ihan kuin olisimme pelanneet kahdessa viimeisessä erässä harjoitusottelua. Liike ja pallon siirtely loppuivat kokonaan, Simonen sanoi.

– Kun pelaamisen kerran lopettaa, on vaikea aloittaa uudestaan saman ottelun aikana.

Ensimmäisen kaksikymmenminuuttiseen Simonen oli tyytyväinen.

– Avauserässä saimme pallon nopeasti liikkeelle ja syöttelimme paljon. Sitten rupesimme kuitenkin vain katselemaan, ja meinasi käydä ohraisesti. Onneksi selvisimme.

About Post Author

Bewe

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Next Post

Pyrkivä - Bewe 4-12

Pyrkivä – Bewe      4-12 (2-4,1-3,1-5)   2.52 0- 1 Vaahtera (Häppölä)            6.31 1- 1 Nikkola (Lindström)           8.39 1- 2 Vaahtera (Holm) yv           13.10 1- 3 Pelkonen (Holm) av           13.34 2- 3 Rinne (Tuominen) yv          14.49 2- 4 Pelkonen (Holm)              25.38 3- 4 Pitkänen (Loukonen)          26.42 3- 5 Häppölä […]