Karhu-Kissat taas piikkinä lihassa

Bewe
0 0
Read Time:2 Minute, 21 Second

Karhu-Kissat on ollut Bewelle tällä kaudella pahin peikko. Joukkueiden toinenkin kohtaaminen jääkiekon II divisioonan etelälohkossa päättyi Bewen tappioon. Nyt jatkosarjassa Karhu-Kissojen isännöimän tuiman paikallistaiston loppulukemat olivat niukat 5–4. Alkusarjassa lokakuussa Bewe hävisi paikallisvastustajalleen 3–6.

Tappio oli Bewelle toinen jatkosarjassa, ja sen myötä tilanne lohkon kärjessä tiivistyi sellaiseksi, että periaatteessa neljä joukkuetta on tasapisteissä: maalieron turvin johtava Kiekko-Vantaa Itä, Bewe, Riihimäen Nikkarit sekä kolmen pisteen päässä yhden ottelun vähemmän pelanneena oleva Karhu-Kissat.

Sokkialku

Bewe joutui tällä kertaa Karhu-Kissoja vastaan takaa-ajoasemaan jo seitsemän pelisekunnin jälkeen, kun Bewen kaukalopalloliigajoukkueesta taannoin tuttu Lauri Penttinen vei Karhu-Kissat johtoon. Ilkka Saarinen ja Olli-Valtteri Laaksonen toivat Bewen rinnalle ja ohi jo ennen erän puoliväliä. Bewe-vahti Joakim Wessman joutui kuitenkin antautumaan avauserän lopussa toistamiseen.

Aikalisästä puhtia

Myös toisessa erässä molemmat joukkueet onnistuivat maalinteossa kahdesti. Karhu-Kissat meni kahdella ylivoimaosumalla jo 4–2-johtoon ja sai vielä rangaistuslaukauksenkin, jonka Wessman kuitenkin torpedoi.

Heti erän puolivälin jälkeen Roopertti Martikainen toi Bewen maalin päähän.  Päävalmentaja Pasi Kivisen heti kohta sen jälkeen ottama aikalisä toi lisää ryhtiä Bewen otteisiin. Bewe hallitsi loppuerän, ja palkinto tuli puolisentoista minuuttia ennen erän päättymistä, kun Eero Lintuvuori tasoitti.

Ylivoima yski

Kolmannessa erässä nähtiin vain yksi osuma, ja siitä valitettavasti vastasi Karhu-Kissojen Jori Laaksonen. Bewe sai taas jonkinlaisen kirivaihteen päälle, mutta tasoitus jäi tekemättä, vaikka kahden miehen ylivoimaakin oli tarjolla runsaat puolitoista minuuttia. Viimeisen puoliminuuttisen Bewe yritti kuudella kenttäpelaajalla, mutta sekään ei auttanut.

Helppoja virheitä

Pasi Kiviselle ottelu oli toinen divisioonakamppailu Bewen päävalmentajana, ja tappiosarakkeeseen tuli tahra.

– Ollaan vielä puolitiessä. Teemme liikaa helppoja virheitä omassa päässä, Kivinen totesi.

– Toivuimme nopeasta takaiskusta ja nousimme toisessa erässä hienosti kahden maalin takaa tasoihin. Mutta kolmanteen erään emme saaneet tarpeeksi isoa vaihdetta päälle. Positiivista ilmettä on joka tapauksessa havaittavissa, Kivinen kommentoi.

Bewellä on nyt sarjassa kolmen kotiottelun putki. Niistä kolmesta ensimmäinen on Kiekko-Vantaa Itää vastaan torstaina 19. tammikuuta kello 19.30 alkaen.

http://jonnevaahtera.kuvat.fi/kuvat/Urheilu/J%E4%E4kiekko/Karhu-Kissat%20vs.%20Bewe%20Sport/

About Post Author

Bewe

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Next Post

Kuvakooste Karhu-Kissat -pelistä.

Jonne Vaahteran kuvakooste Karhu-Kissat -pelistä: http://vimeo.com/35029602