Vaskivuori koulukaukismestariksi jatkoaikatrillerin jälkeen

Bewe
0 0
Read Time:2 Minute, 56 Second

Helsingin lukioiden koulukaukismestaruus ratkottiin keskiviikkona Myllypurossa. Vaskivuoren lukio vei lopulta jännitysnäytelmän nimiinsä jatkoajalla ollen näin vuoden 2014 Helsingin koulukaukiksen mestari.

Helsingin lukioiden koulukaukiksen finaalipäivä alkoi jumbofinaalilla Munkkiniemen lukion ja Helsingin kielilukion kesken. Jumbofinaali ei juuri osallistujamäärällä juhlinut. Kielikoululla oli kolme pelaajaa ja Munkkiniemellä neljä, joten peli pelattiinkin 3 vs 3 pelinä.

Ottelu pelattiin, osittain pelaajien vähyyden vuoksi höntsävauhdilla ja höntsäpelin puolustamisella molempien joukkueiden iskiessä maaleja vuoronperään. Munkkiniemi teki lopulta yhden enemmän voittaen 10-9.

Pronssiottelu päästiin pelaamaan sitten jo täysin kentällisin ja sisälsi vähän enemmän kaukissäpinää. Vaihtopelaajia Töölön Yhtenäiskoulun ja Helsingin Yhtenäiskoulun välisessä kamppailussa ei tosin ollut hirveästi. Yhtenäiskoululla oli pelaavan viisikon lisäksi yksi vaihtomies ja Töölöllä kaksi vaihtomiestä.

Ensimmäinen jakso oli pelillisesti tasainen, mutta Yhtenäiskoulu teki omista paikoistaan maaleja tasaisen tappavalla tahdilla ja Töölön kavennuksesta huolimatta johti tauolla jo ratkaisevan tuntuisesti 1-6.

Toinen jakso pelattiin miltei kokonaan Yhtenäiskoulun päädyssä Töölön hakiessa kavennusta. Tuloksena oli vain kaksi lisämaalia Töölölle ja kun Yhtenäiskoulu säilytti oman tehokkuuttensa harvoista hyökkäyksistään päättyi ottelu lopulta 3-8 Yhtenäiskoululle.

Vaskivuoren lukion ja Maunulan lukion välinen finaali oli sitten finaalin arvoinen hyvätasoinen ja vauhdikas ottelu.

Ensimmäinen jakso oli pelillisesti Vaskivuoren jakso, mutta Maunula oli hyvä vastaiskuissa ja iski heti ottelun alkuun kaksi maalia. Peli pysyi tasaisena ja Vaskivuori sai kavennettua eikä päästänyt Maunulaa karkaamaan liian pitkälle. Tauolle mentiin lopulta 2-3 tilanteessa.

Vaskivuori tasoitti heti toisen jakson avausminuutilla, mutta Maunula teki jakson puolivälissä jälleen vastahyökkäyksestä johtomaalin. Loppu jakso oli sitten Vaskivuoren hyökkäämistä Maunulan puolustaessa johtoaan. Maunulan puolustustaistelu ei aivan riittänyt loppuun asti ja Vaskivuori tasoitti kolme minuuttia ennen loppua.

Tämän jälkeen pelattiin viiden minuutin jatkoaika ja näytti jo siltä, että ratkaisu pitäisi hakea rankkareilla, kunnes jatkoajan lopulla Vaskivuori survoi väkisin pallon Maunulan maaliin ja itsensä Helsingin lukioiden kaukismestariksi.

 Active Image

Jumbofinaalin voittaneessa Munkkiniemen lukion joukkueessa pelasi sarjan aikana Topias Pöllänen, Atro Heinonen, Kalle Kahampää, Niko Hottinen, Otto Palkama, Heikki Jalo, Joel Oksman, Sebastian Satola, Aarre Suvanto, Mauno Malmivaara, Joonas Knuutinen ja Kristian Linnainmaa.

 

 Active Image

Pronssia voittaneessa Yhtenäiskoulun lukiossa pelasi sarjan aikana Eerik Suutari, Atte Virtanen, Tuomas Kallio, Ville Wallenius, Sakari Nurmi, Lauri Savela ja Danila Sinitsyn.

 

 Active Image

Hopeajoukkue Maunula: Santeri Peukala, Axel Rosengren, Tatu Hiltunen, Tuukka Nevavesi, Otto Melkinen, Robin Naapila, Emil Lepistö, Niklas Hellgren, Erno Virkamäki ja Pekka Levo

 

 Active Image

Mestari Vaskivuoren lukio: Matias Nurminen, Saku Kokko, Joel Ahde, Riku Lindroos, Oliver Ahava, Otto Elonen, Niko Torniainen, Joona Eronen, Jonas Ström, Ossi Siipola, Niklas Mennander, Meo Wörlin, Joose Juuti ja Thomas Itaay

About Post Author

Bewe

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Next Post

Hesarissa juttua Botnian tulevan viikon otteluista

Teukka Ulander kertoo Helsingin Sanomien jutussa hieman tulevan viikon ottelutapahtumista. http://www.hs.fi/urheilu/a1418879649758