Happy Botnia Bandy Weekend

Bewe

Botnian nuori joukkue taistelee runkosarjan voitosta kun kauden puoliväli on jo ylitetty. Botnia on menettänyt pisteitä vain kahdessa ottelussa ja on yhdessä Veiterän kanssa pienellä karkumatkalla ja vaikuttaakin siltä, että bandyliigan voitto ratkaistaan näiden kahden joukkueen välillä.

Bewe TuusKi kampesi itsensä pudotuspelipaikalle

Bewe

Bewe TuusKi väänsi tasaisessa ottelussa itsensä pudotuspeliviivan päälle voittamalla hyvällä puolustamisella ja tehokkaalla ylivoimalla 5-3 voiton Kokkolan Hermeksestä. Juuso Perttilä jatkoi tehokasta kevätkauttaan. Lisäksi Kiekko-Vantaalta lainaan saapunut Perttu Lesch oli tehokkaalla pelipäällä kahdella maalillaan.

Tiukka ja fyysinen vääntö jätti Bewe TuusKin yhteen pisteeseen

Bewe

Bewe TuusKi oli aloittanut joulutauon jälkeen pudotuspelipaikan metsästämisen yhHdellä voitoll ja yhdellä tappiolla. Ensimmäisessä joulutauon jälkeisessä kotiottelussa Porvoon Huntersia vastaan joukkueella oli mahdollisuus nostaa itsensä viivan päälle. Bewe TuusKi taisteli hyvin ollen kaksi jälkimmäistä erää kuskin paikalla, mutta valitettavasti maalin teko tyssäsi ensimmäisen erän jälkeen. Kauden viimeisestä Uudenmaan paikalliskamppailusta pisteet […]