Tiedote sählykerholaisten vanhemmille

Bewe
0 0
Read Time:1 Minute, 56 Second

 

Bewen sählykerhot ovat alkaneet, jo alkusyksystä. Tänä vuonna on uudistuksia paljon. Kerholaisille hankittiin käyttöön suojalasit, jotta he ovat paremmin suojattuna, kun harjoittelemme ja pelaamme sählyä. Olemme hankkineet myös lapsille Pohjolan vakuutukset (harrastelisenssit).

 

Toinen uudistus on, että meillä on käytössämme kaksi eri vuoroa Katajanokan palloiluhallissa, ensimmäinen torstaisin kello 14:30-16 ja toinen perjantaisin kello 16-17. Vuoroista voi valita kummassa käy, eli jos ei pääse esim. perjantaina osallistumaan, niin silloin voi tulla torstain kerhoon ja tietysti toisin päin. Kerhokertoja tulee kaikkiaan 27-28 kappaletta lukukauden aikana.

Kolmas ja ehkä merkittävin uudistus on, että Bewesport ry. tarjoaa ohjattua luistelun, sekä kaukalopallon opetusta Käpylän tekojääradan kaukalossa aina tiistaisin kello 16-17.  Ensimmäinen kerta on 21.11 ja  viimeinen kerta on 6.3.
Kaukalopalloa vetää Teuvo Ulander.

Toivomuksena on, että lapset eivät tuo karkkia kerhoon, vaan syövät niitä vasta kerhon jälkeen.  Janojuomaksi vettä, ei makeita limuja yms.

Syksyn ja kevään viimeisillä sählykerroilla eli 14 – 15.12 ja 26 – 27.4 on karkkia ja pikkusuolaista tarjolla kerhon puolesta, silloin voi tuoda mukanaan myös omia eväitä.

Poikkeukset jolloin ei ole kerhoa ovat: to 19.10, pe 20.10, syyslukukausi päättyy 15.12.
Kevään kerhot alkavat to 11.1, eli viikolla kaksi.  Hiihtolomalla ei ole kerhoa 19.2 – 24.2 eikä myöskään pääsiäisenä 5 – 6.4. Kevätlukukausi päättyy 27.4, jolloin palloiluhalli menee kiinni kesän ajaksi.

Ilmoittaisittehan vielä omat yhteystietonne sählyn vetäjälle sähköpostilla!

Tervetuloa kaikki innolla liikkumaan!

Yhteystiedot:
 www.bewesport.fi 

Ari Jyrkinen (sählyn vetäjä)
0400 – 782 185
ari.jyrkinen@bewesportfi-wp20330.test.cchosting.fi

Teuvo Ulander (kaukiksen vetäjä) 
0400- 811 261  
teukka.ulander@bewesportfi-wp20330.test.cchosting.fi

About Post Author

Bewe

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Next Post

Bewe-Pyrkivä 10-4

Raajarikko Pelkonenkin löysi maalijyvän Pyrkivää vastaan