Bewe Hockey – KelA

Bewe
0 0
Read Time:3 Minute, 0 Second

Töölön jääkiekkopyhätön pienempi yksikkö ja päivä on 4.12.2010. Bewe avaa ensimmäistä kertaa ovensa II-divisioonan ottelulle kotona.

 Sample Image                Sample Image

Töölön jääkiekkopyhätön pienempi yksikkö ja päivä on 4.12.2010. Bewe avaa ensimmäistä kertaa ovensa II-divisioonan ottelulle kotona. Vastaan tänä hienona iltapäivänä saapuu Kellokosken Alku. Isolle osalle Bewen rungosta tämä vierasjoukkue on erittäin tuttu vuosien takaa.

Itse ottelu ei juurikaan silmää hivellyt ja alusta alkaen oli selvää kumpi ottelun tahdin määrää.

Jo muutaman minuutin jälkeen kotijoukkue oli siirtynyt kolmen maalin karkumatkalle ja ottelu näytti olevan ohi ennen kuin Veijo Votkinin grillimakkarat edes ehtivät saada väriä pintaan. Itse makkarat sujahtavat muuten tilastojen mukaan vatsalaukussa vasemmalle puolelle ja pihvi löytää paikkansa normaalisti pötsin oikealta puolelta. ..Ja nyt back in business niin kuin sanotaan.

Bewen johtaessa ottelua kolmella nopealla maalilla, ei KelA kuitenkaan luovuttanut vaan iski uutta vaihdetta silmään ja tuli aina maalin päähän 3-2:een. Nämä olivat myös erän päätöslukemat.

Toiseen erään lähdettiin Bewe hienoisessa yhden maalin johtoasemassa. Ja jälleen kerran heti ensimmäisiin minuutteihin Bewe nakutti kaksi maalia lisää. Näissä maaleissa arkkitehtina toimi koko ottelun hahmo, Lari ”Lapa” Papunen. Lapan tehot ottelussa olivat mairittelevat 3+2 ja niillä tehoilla hän avasi myös oman pistetilin tämän kauden II-divisioonassa.

Samassa vitjassa oli myös toinen ottelun hahmoista, Jarno ”Ninnu” Niinimäki, joka maalinsa lisäksi keräsi kelvolliset 39 jäähyminuuttia. Ninnua ärsyttävät muun muassa sanat: riita, töniminen, kiilaaminen, sanasota ja ykkösolut. ilmeisesti vastustaja tiesi Ninnun heikkoudet ja tästä syystä hanskoja kerättiin jäältä pariinkin otteeseen.

Toisen erän lopulla Bewe oli lisännyt johtonsa kolmeen maaliin ja tilanne oli nyt 6-3 kotijoukkueelle. Kolmannessa erässä ottelu oli lähinnä pelailua eikä suurempia ”Show Offeja” nähty. Mukavasti pelanneista Jaska ”Jakke” Korpi (2+1) ja Pasi ”Kagga” Kangas (1+3) löytyy myös jännittävä yhtäläisyys. Heidän molempien koko nimessä on yhteensä kymmenen kirjainta. Ei voi olla sattumaa, ilmassa oli taian tuntua…

Nämä kaverit olivat juuri viimeisen, yhdeksännen maalin tekijöinä, Jakke maalaajana ja Kagga syöttäjänä. Hienoa maalia edelsi syöttöketju joka liikkui seuraavasti: Korpi-Kangas-Lintuvuori-Tolvanen-Surenkin-Lankinen-Saarinen-Papunen-Tomaatti-Kangas-Korpi. Lopputulos 9-4 oli ruutinipelin tulema josta näitä muutamia ilonvälähdyksiä lukuunottamatta ei muistilokeroon juurikaan mitään jää.

Kiitokset katsojille, teitä oli paikalla 1239 hlöä. Näemme ensi kerralla taas…

 Sample Image

Pyörremyrsky Niko Varjoniemi

About Post Author

Bewe

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Next Post

Bewe mässäili Seinäjoella