Bewe TuusKin kohtalo sinetöityi Rovaniemellä

Ville Nenonen
0 0
Read Time:1 Minute, 3 Second

Bewe TuusKi  ei pelaa tänä keväänä jääkiekon Mestis-karsintoja. Valtakunnallisen Suomi-sarjan kärkijoukkue Rovaniemen Kiekko katkaisi lopullisesti tuusulalaisten jo ennestäänkin ohuen oljenkorren 6–1-kotivoitollaan. Eränumerot Lappi Areenassa olivat 1–0, 2–1, 3–0.

Tamperelainen KooVee ojensi Bewe TuusKille auttavan kätensä hakemalla kolmantena olevalta KeuPa HT:ltä pisteet murskalukemin 1–8. Apu valui hukkaan Bewe TuusKin oman tappion myötä.  Voitolla Bewe TuusKi olisi noussut kahden pisteen päähän keuruulaisista, ja kolmas karsijan paikka olisi ratkennut vasta sarjan päätöskierroksella. Nyt Bewe TuusKi joutuu kotimatkallaan pelaamaan merkityksettömän pelin Kalajoella Junkkarit Hockey Teamia vastaan.
– RoKi oli tämän sarjan paras joukkue. Olimme 3–1-maaliin asti pelissä mukana. Sitä ennen meillä taisi olla jopa enemmän maalipaikkoja kuin isännillä, kommentoi Bewe TuusKin luotsi Kari Jalonen puhelimitse Napapiirin tuntumasta.
– Kolmannessa erässä meni sitten kolme hölmöä maalia omiin.

Samu Vilkman kavensi hieman ennen pelin puoliväliä Toni Mäkiahon ja Joni Häppölän pohjustuksesta lukemiksi 2–1. Se jäi valitettavasti Bewe TuusKin ainoaksi osumaksi.
– Maalintekijöitä olisi tarvittu, totesi Jalonen ja harmitteli, että alakerrasta puolustaja Anssi Häkkinen joutui jättämään pelin kesken ja Jussi Ruohola oli poistunut vahvuudesta edellispäivän Kokkola-pelin jälkeen.
KooVee nousi Bewe TuusKin kanssa tasapisteisiin ja meni pykälää paremman maalieronsa turvin tuusulalaisten ohi neljänneksi. Kolme parasta jatkaa kauttaan Mestiksen karsintasarjassa. Seuraavilla sijoilla ei ole käytännön merkitystä.

Matti Hannula

About Post Author

Ville Nenonen

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Next Post

Bewe TuusKin oljenkorsi yhä ohuempi

Bewe TuusKi hävisi kolmen ottelun vieraskiertueensa alkajaisiksi Kokkolassa Hermekselle voittolaukauskilpailun jälkeen numeroin 3–2. Tappion myötä tuusulalaisten mahdollisuudet kivuta jääkiekon valtakunnallisessa Suomi-sarjassa kolmen parhaan joukkoon ja Mestis-karsintaan pienenivät entisestään.