Bewe TuusKilla yhä puhdas peli

Ville Nenonen
0 0
Read Time:1 Minute, 3 Second

Kolme ottelua, kolme voittoa. Siinä Bewe TuusKin saldo jääkiekon Suomi-sarjan syyskuulta. Eilen Hyrylän jäähallista lähti tyhjin taskuin kotimatkalle Kokkolan Hermes. Lukemat olivat 9–4.
Isäntien tehomiehiä olivat HC Keski-Uusimaan Mestis-joukkueesta lainalla olevat Janne Kivilahti (3+2), Joonas Hyttinen (2+3) ja Miiko Hintz (1+3).
Vielä ensimmäisessä erässä näytti vaikealta. Bewe TuusKi jopa ajautui erän puolivälin jälkeen jäähysumaan. Siitä se selvisi takaiskuitta, mutta erän viimeisellä minuutilla Hermeksen Tomi Pallassalo vei tasavajaalla vieraat johtoon.

Kotijoukkue iski toisen erän viiden ensimmäisen minuutin aikana kolmesti kiekon Hermes-pömpeliin. Toni Jeskanen toi vielä vieraat maalin päähän, mutta sitten Joonas Hyttinen viimeisteli ensin täysin kentällisin ja pari minuuttia myöhemmin alivoimalla. Hyttisen jälkimmäinen osuma jäi lopulta voittomaaliksi.
– Vähän oli käynnistysvaikeuksia, mutta sitten saimme jalkaa liikkeelle ja lämpöä päälle, Hyttinen kommentoi.
– Toisen ja kolmannen erän pelasimme paria toisen erän nukahdusta lukuun ottamatta aika hyvin.
Hermes tuli vielä päätöserän avausminuutilla maalin päähän (5–4), mutta illan lopuista osumista vastasi kotijoukkue.
– Vastustaja tiivisti kolmeen kenttään ja hyytyi sitten lopussa, Hyttinen totesi.

Hyrylän kakkoshallissa oli yleisöä varsin mukava määrä, ja Suomi-sarjan kamppailuksi peli oli tasoltaankin ihan mukiinmenevä.
Bewe TuusKi on pelannut kaikki kolme tähänastista sarjaotteluaan kotonaan, ja neljäskin kotipeli tulee vielä putkeen, kun Forssan Palloseura vierailee tulevana perjantaina Hyrylässä. Ottelu alkaa kakkoshallissa kello 18.30.

Matti Hannula

About Post Author

Ville Nenonen

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Next Post

Bewe TuusKille kahden pisteen kotivoitto

Bewe TuusKin puhdas peli jääkiekon Suomi-sarjassa säilyi, kun Forssan Palloseura vieraili Hyrylässä. Neljäs kotiottelu tuotti neljännen voiton, tällä kertaa tosin vasta rangaistuslaukauskilpailun jälkeen lukemin 3–2. Ratkaisevan niitin viimeisteli ainoana pelaajana rankkareissa onnistunut Jere Laine.