Bewe Sportin ja Porin Kärppien finaalipeleissä on panoksena paitsi tämän kauden SM-kulta myös koko 2000-luvun kaukalopallohegemonia. Voittihan Bewe Suomen mestaruuden kolmesti peräkkäin 2001-03, Kärpät puolestaan 2004-06. Eikä neljää peräkkäistä mestaruutta ole aiemmin edes Bewellä, jolla on plakkarissaan yhteensä kuusi SM-kultaa.
Ensimmäisessä Porin loppuottelussa tavoitellaan heti yleisöennätystä
Bewen ja Kärppien finaalisarja alkaa Helsingissä lauantaina. Se on jo selvää, että Kotkanpesä on kansaa pullollaan. Helsingin pikkuhalliin mahtuu vajaa tuhat henkeä, ja kaiken järjen mukaan halli on heti ensimmäisessä finaalissa täynnä. Porissa ollaan myös herätty ennätysjahtiin, kun uutta yleisöennätystä haetaan sunnuntaina klo 17.00 alkavassa toisessa finaaliottelussa. Porissa oli myyty jo tiistaihin […]
Bewe ja Kärpät kotkataistoon
Kaukalopalloliigan 17. kausi lähestyy loppuaan. Vastakkain ovat kaikkien aikojen kaksi menestyneintä seuraa: 6 kultaa, 5 hopeaa ja 1 pronssin pokannut Bewe sekä 3 viimeistä kultaa ja hopean saalistanut Kärpät. Bewellä tulee liigassa täyteen 15 kautta ja Kärpillä 9.
FANIMATKA PORIIN!
Bewe järjestää sunnuntaina 18. maaliskuuta fanimatkan toiseen finaaliotteluun Poriin. Bussi otteluun Kärpät-Bewe lähtee Helsingin jäähallilta kello 13. Ottelu alkaa Porissa kello 17. Matka maksaa 30 euroa ja sisältää bussimatkan lisäksi lipun otteluun. Ilmoittautumiset sähköpostitse osoitteeseen info@bewesportfi-wp20330.test.cchosting.fi . Laita viestiin nimesi ja yhteystietosi. Matka toteutuu, mikäli vähintään 30 henkilöä ilmoittautuu mukaan.
Bewe perinteisellä pelireissulla Vermossa
Beweläiset kävivät ravistelemassa Rovaniemen pölyt pois keskiviikon raveissa. Tällä kertaa ei ollut nimikkolähtöä, johtuen vasta maanantaina tehdystä päätöksestä lähteä nollaamaan Blue Ballin "MURSKAJAISET" ja saamaan finaalihenki päälle. Tämä selvittänee epätietoisille miksei tv-ruuduista ei näkynyt Bewe-loimea. Paikanpäällä vaalikampanjaansa pitänyt "Julma" Juha Väätäinen, Euroopan Mestari 5000 ja 10000 metrin matkoilta Helsingin ensimmäisistä […]
Finaalit alkavat Kotkanpesässä
Kaukalopalloliigan loppuottelusarja alkaa lauantaina 17. maaliskuuta. Ensimmäinen ottelu Bewen ja Porin Kärppien välillä pelataan Helsingissä kello 16.45. Seuravaksi päiväksi joukkueet matkaavat Poriin.
Sami Teirolla uskomaton mitaliputki
Bewen päävalmentajalla, 37-vuotiaalla Sami Teirolla jatkuu kaudesta 1985-86 alkanut mitaliputki myös tänä keväänä. Tarjolla on kaksi värivaihtoehtoa, kun Kaukalopalloliigan finaalit alkavat la 17.3.
Bewe finaaleihin suoraan 3-0
Bewe vei välieräsarjan kolmannen ottelun Blue Ballia vastaan murhaavasti 18-5.
Panu Siivikosta helmikuun pelaaja
Bewen 31-vuotias hyökkääjä Panu Siivikko on valittu Kaukalopalloliigan helmikuun pelaajaksi. Loppukesällä sääri- ja pohjeluiden katkeamisten jälkeen tehokkaasti kaukaloon palannut Siivikko tehtaili helmikuun kamppailuissa pisteitä hurjalla yli neljän pisteen ottelukeskiarvolla.
Konkarikaarti rikkoi rajoja
Bewen kokeneet pelaajat rikkoivat monta rajapyykkiä sunnuntaina, kun Bewe muskasi toisessa välieräottelussa rovaniemeläisen Blue Ballin.