BEWE ON VOITON PÄÄSSÄ VÄLIERISTÄ

Niko Häppölä
0 0
Read Time:3 Minute, 11 Second

Bewe Sportilla on ensi lauantaina Oulussa välieräpaikka katkolla, kun stadilaiset kukistivat RB- Oulun toisessakin puolivälieräpelissä. Nyt numerot olivat 9–6.

hikistä vääntöä

RB-Oulun Juhani Päivärinta päästettiin kolmesti pahantekoon. Tässä Sami Luoto kuitenkin torpedoi Päivärinnan yritelmän. Taustalla valppaana maalivahti Niklas Paananen.

Toinen puolivälierä  alkoi Bewen kannalta synkästi: RB-Oulu iski neljännellä peliminuutilla 31 sekunnissa kaksi osumaa (maalareina Lasse Eskelinen ja Ville Hälikkä) ja kolmisen minuuttia myöhemmin vielä ylivoimalla kolmannen (Juha Heikkinen). Vasta kolmatta liigaotteluaan pelannut Mika Kivekäs sai Bewen onneksi maalihanat auki. Kivekkään pääsarjauran ensimmäinen osuma syntyi jo 32 sekuntia oululaisten kolmannen jälkeen, toinen avauserän 13. minuutilla ja kolmas heti toisen erän alussa kahden miehen ylivoimalla! Kivekkään puhtaan kypärätempun pohjusti Harri Hautajoki syöttämällä kaikki kolme. 

RB-Oulu ei Kivekkään ilotulituksesta lannistunut, vaan meni Juhani Päivärinnan maalilla 4–3-johtoon. Sen Miikka Kiiski tasoitti Ville Niemisen syötöstä, mutta sitten Päivärinta kirjautti ”kivekkäät” laukomalla kaksi maalia lisää. Olli Pelkonen onneksi päätti pitkään jatkuneen maalittoman kautensa ja kavensi Niko Hermusen syötöstä toisen erän jälkeisiksi numeroiksi 5–6. Se oli käytännössä ylivoimamaali, sillä oululaiskakkonen oli päättynyt vain kaksi sekuntia aiemmin. 

Heinonen säväytti

Päätöserässä Bewe tuli väkisin rinnalle ja ohi. Puolustaja Tommi Heinonen oli ratkaisuhetkien suurin sankari. Kun kolmatta erää oli ehditty pelata vasta 17 sekuntia, Heinosen laukaus painui Bewe-kippari Paavo Torkkolaa hipoen ohi RB-vahti Kimmo Tapalisen. Seitsemän minuuttia myöhemmin, ajassa 47.22, Heinonen tykitti Bewen ensimmäisen kerran johtoon. Tuo 7–6 jäi myös voittomaaliksi. Jo 20 sekuntia myöhemmin Kiiski ja Nieminen olivat taas asialla ensin mainitun viimeistellessä. Silloin katkesi oululaisten selkäranka. Torkkola sinetöi loppulukemat jo runsaat yhdeksän minuuttia ennen summeria. 

Vahva usko ja voittamisen kulttuuri

Mika Kivekäs uumoili Bewen huonon alun johtuneen liiallisesta hyvänolon tunteesta.

– Edellispäivän peli oli niin hyvä. Kuvittelimme, että homma hoituu samaan malliin itsestään, hän sanoi.

– Onneksi tässä joukkueessa on vahva usko ja seurassa voittamisen kulttuuri, kuulutti 37-vuotias Kivekäs, joka pelasi jääkiekkoa jo 18-vuotiaana I-divisioonassa Kiekko-Espoossa ja sittemmin vastaavalla sarjatasolla Kirkkonummen Salamoissa Mestistä.

– Ulanderin Teukka kosiskeli minua Beween jo 12 vuotta sitten. Näin kauan kesti, ennen kuin suostuin. Tosi kivalta tämä maistuu, ja Bewe on upea organisaatio, Kivekäs kehui. 

Bewen pistemiehet toisessa puolivälieräpelissä: Mika Kivekäs 3+0, Harri Hautajoki 0+3, Miikka Kiiski 2+0, Paavo Torkkola 2+0, Tommi Heinonen 1+1, Ville Nieminen 0+2, Olli Pelkonen 1+0, Niko Hermunen 0+1.

Maalivahtien torjunnat: Niklas Paananen, Bewe, 30, Kimmo Tapalinen, RB-Oulu, 45.

Parhaina pelaajina palkittiin Tommi Heinonen, Bewe, ja Juhani Päivärinta, RB-Oulu.

Erotuomarit: Santeri Valve ja Jussi Säteri. 

Tarvittaessa Oulussa pelataan myös ensi sunnuntaina. Jos viideskin peli tarvitaan, pelataan se keskiviikkona 17. helmikuuta Helsingissä.

About Post Author

Niko Häppölä

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Next Post

BEWE JOUTUI JÄÄMÄÄN YÖKSI OULUUN

HIFK:n jääpallo- ja Jokerien jääkiekkojoukkueen aiemmin lauantaina Oulussa antama esimerkki helsinkiläisten palloiluvoimasta ei aivan riittänyt siivittämään Bewe Sportia menestykseen kaukalopalloliigan kolmannessa puolivälieräottelussa. RB-Oulu kavensi iltapelissä puolivälierävoitot Beweä vastaan 1–2:een voittamalla kolmannen puolivälieräpelin kotonaan 7–6. Oululaisten voittomaalin ohjasi kapteeni Juha Heikkinen kaksi sekuntia ennen täyttä aikaa. Bewen Niko Hermunen oli tasoittanut […]