Bewe lapasena Lappeenrannassa

Bewe
0 0
Read Time:1 Minute, 56 Second

Bewe pelaa tänä keväänä kaukalopalloliigan mitalipeleissä vain pronssista. Hallitseva mestari ja neljänä edelliskeväänä finaaleissa pelannut Bewe jäi neljännessä välieräottelussa Lappeenrannassa täysin isäntäjoukkue RB-93:n jalkoihin. Numeroin 13–5 lappeenrantalaiset etenivät loppuotteluihin voitoin 3–1. Harri Hautajoki teki Olli Pelkosen syötöstä pelin avausmaalin jo toisella minuutilla. Mutta sen jälkeen alkoi kotijoukkueen vyörytys. Runsaassa kymmenessä minuutissa RB-93 iski pallon viidesti Mikko Joensuun selän taakse. Bewe vaihtoi tolppien väliin Henri Vesikon. Sen jälkeen molemmat joukkueet onnistuivat ennen ensimmäistä erätaukoa kerran, joten toiseen erään lähdettiin lukemissa 6–2.

Harvinaisen kovaa löylytystä
Toisen erän kahden ensimmäisen minuutin aikana RB-93 iski kaksi ylivoimamaalia ja yhden tasavajaalla. Joensuu palasi maalin suulle. Hautajoki oli taas asialla Pelkosen syötöstä, nyt alivoimalla, mutta lappeenrantalaiset iskivät toisessa erässä vielä kolmesti. Näin lukemat olivat kahden 20-minuuttisen jälkeen beweläisittäin lohduttomat: 12–3. Vastaavaa löylytystä saa stadilaisten seurahistoriasta hakea.
Kolmas erä oli kosmetiikkaa. Bewe vei sen Olli Pehkosen ja Olli Pelkosen maaleilla 2–1, mikä oli laiha lohtu. Hautajoen saldo oli 2+2. Ensimmäistä kertaa historiassaan loppuotteluihin yltäneen RB-93:n tehokkain oli Petteri Toikka (3+1).  

Toisessa parissa tasaisempaa
Toisessa välieräparissa niin ikään historiansa ensimmäistä finaalipaikkaa tavoitteleva Rauman UKP tasoitti 6–4-kotivoitollaan otteluvoitot Porin Kärppiä vastaan 2–2:een. Joukkueet pelaavat ratkaisevan viidennen koitoksen ensi lauantaina Porissa. Bewe pelaa häviäjää vastaan pronssista ’kerrasta poikki’ -menetelmällä lauantaina 19. maaliskuuta. Jos vastustaja on UKP, pelataan pronssipeli Helsingissä, jos Kärpät, niin Porissa. Löytääkö Bewe motivaation pelata tosissaan himmeimmistä mitaleista, vai katkeaako jo kevään 1996 kultajuhlista käynnistynyt mitaliketju?

About Post Author

Bewe

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Next Post

Bewe Hockey II-divisioonan voittaja

Bewe varmisti viime lauantaina Mätsälässä II-divisioonan etelä-lohkon voiton. Bewe jatkaa lohkovoittajana Länsi-lohkon ykköstä vastaan paras kolmesta systeemillä. Bewe aloittaa ottelusarjan  ke 16.3. klo 19.00 Sport Hampuris Areenalla .Sarja jatkuu lauantaina länsirannikolla ja tarvittaessa vielä sunnuntaina Helsingissä.