Bewe TuusKi jälleen välieriin

Bewe
0 0
Read Time:3 Minute, 55 Second

Bewe TuusKi pääsi kokeilemaan puolivälieräsarjan katkaisua kotikentällään ryöstettyään edellisessä ottelussa Rovaniemellä kotiedun itselleen. Tuusulalaiset eivät jättäneet mitään sattuman varaan vaan jyräsivät viime kauden tapaan välieriin vakuuttavalla esityksellä.

Tuusulalaiset eivät turhaan lähteneet peruuttelemaan, vaan hyökkäsivät terävästi heti ottelun alusta lähtien. Ottelun panokset näkyivät ehkä hieman huolimattomina avauksina. Enemmän maila tärisi kuitenkin rovaniemeläisten käsissä ja vierailijat ottivat kaksi peräkkäistä jäähyä kiekon katsomoon laukomisesta.

Ylivoimalla sekä Joni Häppölä, että Valtteri Virkkunen pääsivät hyviltä paikoilta kokeilemaan rannelaukauksensa terävyyttä, mutta vielä tässä vaiheessa rovaniemeläisten maalilla torjunut Tuomas Saarela veti pidemmän korren.

Erän kahta seuraavaa jäähyään RoKi ei enää kestänyt. Ensin Mikael Kivinen päivysti rovaniemeläisten maalilla ja sai mailansa Lasse Malon rannarin tielle ohjaten kiekon alakulmaan juuri kun RoKi oli päässyt täysilukuiseksi. Pari minuuttia myöhemmin Bewe TuusKin ylivoimakuvio sahasi näyttävästi rovaniemeläisten alivoimanelikon läpi ja Juuso Perttilä pääsi laukomaan suoraan poikittaissyötöstä tuusulalaisten illan toisen maalin.

RoKin ainoa kunnon pyöritys Bewe TuusKin päädyssä tuli erän viimeisellä minuutilla, mutta silloinkin tuusulalaiset pystyivät pitämään vierailijat pitkälti kulmissa pitäen maalin edustan puhtaana.

Toiseen erään vierailija tuli hieman paremmin ja tehokkaammin saaden enemmän myös laukauksia kohti Juuso Hyypän vartioimaa Bewe TuusKin maalia. Hyyppä kuitenkin hoiti varmasti työnsä ja venyi pariin paraatipelastukseen. Loput hoiti Bewe TuusKin puolustus joka blokkasi erittäin hyvin kiekkoja läpi illan.

Omat paikkansa oli myös kotijoukkueella ja Perttilä iskikin illan toisellaan tuusulalaiset jo kolmen maalin johtoon päästen ampumaan jälleen poikittaissyötöstä ja laukoen kiekon tällä kertaa tarkasti yläriman kautta maaliin.

Bewe TuusKi kilisytteli myöhemmin ylivoimallaan uudelleen ylärimaa, mutta tällä kertaa riman väärälle puolelle ja tilanne pysyi lukemissa 3-0.

Kolmannessa erässä RoKin parhaat paikat olivat heti erän alussa rovaniemeläisten hakiessa tasoitusta. RoKi pääsi kokeilemaan myös ylivoimalla ja sai pidettyä paineen tuusulalaisten päädyssä kunnes Bewe TuusKi sai karvattua puolustussinisellä kiekon pois ja Rasmus Lindström pääsi karkaamaan läpiajoon upottaen jo neljännen maalin RoKin verkkoon katkaisten lopullisesti RoKin selkärangan.

Ottelun loppu oli Bewe TuusKin hallintaa RoKin yrittäessä näennäisesti saada kavennusta. RoKi saikin lopussa lohtua Hannu Erkkilän kahdella maalilla, Bewe TuusKin kaunistellessa lukemia niinikään kahdella maalilla Riho Embrichin ja Joni Häppölän maaleilla.

Tuusula oli lopulta liian vaikea paikka rovaniemeläisille vierailla. Runkosarja mukaanlukien kaksikko pelasi Tuusulassa kolmasti ja Bewe TuusKi voitti ne kaikki murskaavalla maalierolla 17-5.

Ratkaisevan puolivälierän pisterohmuina Bewe TuusKilla kunnostautuivat kapteeni Lasse Malo (0+2), Juuso Perttilä (2+0) ja Riho Embrich (1+1). Juuso Hyypälle torjuntoja kertyi 29 kappaletta.

Bewe TuusKin pelit jatkuvat välierissä Kokkolan Hermestä vastaan. Sarja alkaa viikonloppuna kahdella pelillä. Lauantaina pelataan Kokkolassa ja sunnuntaina Tuusulassa kello 17.00 alkaen.

Bewe TuusKin pistepörssi puolivälierissä:

 

Juuso Perttilä 4, 5+4
Riho Embrich 4, 2+4
Joonas Saari 4, 2+3
Joni Häppölä 4, 1+4
Lasse Malo 4, 1+3
Reko Riihinen 3, 2+1
Samuli Sorsa 4, 2+0
Mikael Kivinen 2, 2+0
Valtteri Virkkunen 4, 1+1
Rasmus Lindström 4, 1+1
Niki Kaila 4, 0+2
Markus Hämäläinen 4, 0+2
Sami Häkkinen 4, 0+1
Niko Forsström 4, 0+1
Petteri Malm 4, 0+1
Jami Jokela 4, 0+1
Simo Konttinen 4, 0+1

 

About Post Author

Bewe

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Next Post

Bewe TuusKi taisteli sarjan tasoihin

Kärsittyään edellisenä päivänä Kokkolassa välierän avauksessa 8-3 tappion, Bewe TuusKilla oli alle vuorokausi aikaa toipua tappiostaan kun taisteltiin jo sarjan tasoituksesta Tuusulassa. Tuusulalaiset olivat saaneet koottua itsensä hienosti avausottelun tyrmäyksestä osoittaen sitä sitkeyttä ja tahtoa, mitä Bewe TuusKilta on kevätkaudella totuttu näkemään.