Tiukka ja fyysinen vääntö jätti Bewe TuusKin yhteen pisteeseen

Bewe
0 0
Read Time:3 Minute, 20 Second

Bewe TuusKi oli aloittanut joulutauon jälkeen pudotuspelipaikan metsästämisen yhHdellä voitoll ja yhdellä tappiolla. Ensimmäisessä joulutauon jälkeisessä kotiottelussa Porvoon Huntersia vastaan joukkueella oli mahdollisuus nostaa itsensä viivan päälle. Bewe TuusKi taisteli hyvin ollen kaksi jälkimmäistä erää kuskin paikalla, mutta valitettavasti maalin teko tyssäsi ensimmäisen erän jälkeen. Kauden viimeisestä Uudenmaan paikalliskamppailusta pisteet jaettiin lopulta pitkän kaavan kautta Huntersin ollessa etevämpi rankkareissa.

Ottelun avauserä oli joukkueiden kohtaamisille ominaiseen tyyliin hyvin tasaista vääntämistä. Bewe TuusKi sai kuitenkin paremman alun otteluun kun joulutauon jälkeen hyvään vireeseen päässyt Juuso Perttilä vei tuusulalaiset johtoon jo neljän minuutin kohdalla. Maali oli samalla Bewe TuusKin sadas tehty maali tämän kauden runkosarjassa.

Bewe TuusKi sai survottua kiekon pian uudelleen Huntersin maaliin, mutta peli oli ehditty vihelltää poikki ja Hunters säästyi toiselta takaiskulta. Hunters sai lopulta tasoitusmaalin hieman ennen erän puoliväliä Bewe TuusKin puolustuksen pelatessa hivenen löysästi jolloin Tomi Roukala pääsi veivaamaan kolmen tuusulalaisen keskeltä kiekon Bewe TuusKin verkkoon.

Bewe TuusKi pääsi pian tasoitusmaalin jälkeen kokeilemaan ylivoimaa erän puolivälissä, mutta erikoistilanteessa Hunters oli lähempänä maalintekoa saatuaan läpiajon. Sami Nousiainen Bewe TuusKin maalilla venyi patjallaan hyvin kiekon eteen.

Bewe TuusKin johtomaali syntyi 14 minuutin kohdalla Sami Häkkisen tahtomaalilla. Valitettavasti pian johtomaalin jälkeen Bewe TuusKi sortui jäähyilyyn. Hunters pääsi pyörittämään kahden miehen ylivoimaa ja käytti myös tilaisuuden hyväkseen. Janne Nukarisen maaliin syöttöpisteen saivat Arttu Leppä sekä Tuusulaan paluun, tällä kertaa vastustajan paidassa tehnyt Tapani Nikkilä.

Bewe TuusKilla oli vielä omat paikkansa erän lopulla Joonas Saaren kilautettua pian Huntersin tasoituksen jälkeen kiekon tolppaan. Tasainen ensimmäinen erä päättyi lopulta oikeutetusti 2-2 tilanteessa.

Toinen erä jatkui tasaisissa merkeissä kallistuen erän edetessä Bewe TuusKin hallinnaksi. Toinen erä oli myös huomattavasti ensimmäistä fyysisempi. Molemmat joukkueet käyttivät melko surutta mailaa ja tuomarin salliva linja päästi läpi kaikki huitomiset ja poikittaiset mailat kuten myös pienet jälkipelit.

Salliva linja myös toi peliin enemmän tunnetta ja pelikatkoja seurasi poikkeuksetta pieniä kähinöitä ja torikokouksia pelin pysyessä kuitenkin tuomareiden hallinnassa.

Maaleja toisessa erässä ei nähty ja pääosan varastivatkin maalivahdit jotka olivat tänään erinomaisessa vireessä.

Kolmanteen erään intensiteetti hieman hiljeni, mutta Bewe TuusKi oli yhä pelissä hallitsevampi joukkue. Maalit vain jäivät tekemättä. Molemmille joukkueille tarjoiltiin kertaalleen puolityhjänä ammottavaa maalia, mutta molempien joukkueiden puolustajat pelasivat uhrautuvasti ottaen tärkeitä blokkeja. Pari minuuttia ennen loppua Nikkilällä oli vielä paikka upottaa vanha seuransa, mutta Nousiaisen ryösti hanskakädellään varman maalin.

Varsinaisella peliajalla ei voittajasta selvyyttä ja lopulta jatkoaikakin oli maaliton. Rankkareissa Hunters nappasi neljän toisen pisteen ja Bewe TuusKille jäi käteen vain yksi piste hyvästä taistelusta.

Bewe TuusKi on yhä sarjassa kymmenentenä kaksi pistettä pudotuspeliviivan alapuolella. Ensi sunnuntaina on taas tärkeitä pisteitä jaossa kun sarjassa viidentenä oleva JHT saapuu Tuusulaan. Ottelu alkaa kello 17.00. Tervetuloa kannustamaan Bewe TuusKi kohti pudotuspelejä.

About Post Author

Bewe

Happy
Happy
0 %
Sad
Sad
0 %
Excited
Excited
0 %
Sleepy
Sleepy
0 %
Angry
Angry
0 %
Surprise
Surprise
0 %
Next Post

Bewe TuusKi nappasi tärkeät kolme pistettä Embrichin kentän tehoilulla

Bewe TuusKin taistelu kohti pudotuspelejä jatkui kotiottelulla JHT:ta vastaan. Ennen ottelun alkua juhlistettiin kapteeni Lasse Maloa jolle tuli täyteen 200 Suomi-Sarjan runkosarjaottelua.